Olen ollut työttömänä tässä noin kuukauden ja jo nyt joutenolo alkaa käydä työstä.
Ensin kaikki tuntui ihan kivalta, jee, vuoden pituinen loma, nytpä relaan ihan ajatuksella. Pasikin sanoi että älä nyt ressaa siitä ettei mitään ole tiedossa, olethan lomasi ansainnut viime vuoden työmäärällä.
Pari viikkoa menikin ihan keveästi, nukkumalla pitkään, laahustaen yöpaidassa puolille päivin ja chillaamalla illat telsun eessä. Nyt huomaan että olen äärettömän huonolla tuulella aamuisin. Jokainen herääminen tuntuu eiliseltä. Miksi herätä kun ei ole mitään tekemistä? Syön aamiaisen, nettaan, käytän energiaani facebookin vihaamiseen, puen, mietin millä saisi päivän täytettyä. Teen eri puolille kämppää listoja siitä mitä on tekemättä:
Huolla pyörä, soita sinne ja tänne, edistä Audiokiltaa jne.
Sitten tapahtuu joku mystinen aikaharppaus ja onkin jo ilta ja aika katsoa tv:tä kunnes tuntuu ettei pää enää kestä. Sitten Pasi tulee töistä ja voin mankua sitä nukkumaan kahteen asti. Tai vaihtoehtoisesti Pasi mankuu mua oluelle, jolle en jaksaisi lähteä koska kaikenlainen ryhtyminen tuntuu vähän raskaalta ja alkoholikaan ei ole maistunut kevään jälkeen. Oikeastaan mulla ei ole hajua siitä mitä teen päivisin. Jotenkin oon vain saanut kulutettua kaikki päivät kuukauden ajan.
Yllättävän psyykkisesti raskasta tällainen. Ajatus seuraavasta, täysin samanlaisesta päivästä tuntuu aika ahdistavalta. Yritän aktiivisesti olla ajattelematta kaikenlaisia asioita ja se johtaa siihen että jotkut asiat seistovat. Kaupungilla kuljeskelu on myös yksi vaihtoehto, mutta sellainen yleensä nielee jonkun verran rahaa. On ironista että viime vuonna mulla oli hynää, mutta ei aikaa shoppailla.
No ainahan voisi edistää kaikenlaista tulevaa luomalla matskua varastoon ja opettelemalla uusia softia. Mutta äänikoneen välttelystä on tullut jonkinlainen itseäänruokkiva kehä.
Onneksi on sentään urheilu. Viikon päästä lähden Vaasaan turnausreissulle, ilman ultimatea olisin pulassa.
Mutta eipä siinä. Hengittelen. Yritän ajatella päivää kerrallaan. Jatkan listojen väsäämistä. Yritän keksiä pientä tekemistä jokaiselle päivälle. Odottelen kuulumisia kaikista niistä paikoista johon olen cv:ni viime aikoina pistänyt. Ehkä ennen kuin huomaankaan olen taas niin työllistetty että vain haaveilen vapaa-ajasta. Tai sitten mulla ei ole mitään kalenterissa toukokuuhun saakka. Mutta hitto, tätähän itse halusin, määräysvaltaa tekemisteni suhteen. Tai ehkä tää menee niin että pyydän työkkäristä lopulta jonkun paskaduunin, tai palaan takaisin siivoomaan. Ei tällaista joutenoloa kovin kauaa kestä. Ainakaan kun tää soi päässä tauotta:
Every Day Is Exactly The Same
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti