Näin unta että myös esittävät taiteilijat alkoivat järjestää kilta-tyyppistä toimintaa. Tapaamisiin tuli porukkaa kaikilta teatterin ja tanssin osa-alueilta (kaikkia julkkisnimiä ja myös suomalaisia äänisuunnittelijaguruja) ja tapaamisten tarkoitus oli oman ajattelun uudistaminen kokeilemalla uudenlaisia työtapoja. Meidät jaettiin arvottuihin ryhmiin ja niissä pyrimme tekemään pienet esitykset, jotka sitten demottiin myöhemmin kaikille. Ensimmäisellä tapaamiskerralla olin ryhmässä, joka oli näyttelijäpohjainen ja mulla oli äänikamat mukana. Tein jotain melko perusmatskua lennosta.
Toisella tapaamiskerralla kaikki uudelleenarvotut ryhmät työskentelivät ulkona. Harmittelin etten ollut kiireessä ottanut konetta mukaan, tuntui niin kädettömältä ilman perustyökaluja. Yritin kahmia jostain lelukaapista soittimia mukaan mutta mua katsottiin pahasti koska perinteisen musiikin ja sen tuottamiseen käytettävien välineiden käyttö oli kiellettyä. Ryhmämme kokoontui urheiluhallin katsomolla, soitin malletilla katsomon kauniisti resonoivaa kaiderakennelmaa ja hoin että valtakunta yhdestä piezo-mikistä ja tietokoneesta.
Koska tapaamisten tarkoitus oli omien katsantokantojen muuttaminen, tuntui aika epäonnistuneelta kun en osannut ajatella tietokoneeni ulkopuolelle. Tällä ajatuksella on todellisuuspohjaa. Haluaisin toisinaan irroittautua kaikkein oleellisimmasta työvälineestäni, mutta en tahdo uskaltaa. Tuntuu että yritän silloin usein tuottaa musiikkia, jota en oikeastaan osaa enkä halua.
Melko intensiivinen yö. Mutta ajatus esittävien taiteiden killasta oli jännittävä. Ja nimenomaan se, että paikalle saapui ihmisiä, joilla on vakaa asema työmarkkinoilla (erityisesti laitosteattereissa). Ihmisiä, joilla on rahaa ja työtarjouksia eikä oikeastaan mitään tarvetta sinällään muuttaa työtapojaan. Mutta kaikki halusivat tehdä niin löytääkseen jotain uutta, työskennelläkseen erilaisten ihmisten kanssa ja haastaakseen itseään. Nöyrästi, taiteen ehdoilla, ilman sosiaalisia valta-asetelmia ja hierarkioita, sitä että toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Se oli hienoa.
Tein eilen kahdeksan tuntia töitä koneella, joten ei ole ihme että näin pelkkiä työ- ja editointiunia koko yön. Yritin saada tehtyä kaikkiin materiaaleihin jotain parannuksia ja kymmeneltä tajusin että saatoin vain sotkea joitain juttuja entisestään. Yhteen pitkälliseen äänelliseen kuljetukseen, joka kärsii enemmänkin ähkystä, ymppäsin vain lisää ääniä ja yritin saada siihen lisää (volumellista) tehoa. Siinä vaiheessa kun materiaali meni kolmen kompressorin läpi, aloin olla epätoivoinen. Onnistuin pilaamaan sen vähänkin kiinnostavan, mitä kohtauksessa alunperin oli. Tänään harjoituksissa sitten nähdään mitä sekamelskaa olen tuottanut. Pahinta on etten ole oikein varma siitä mitkä ovat uusia raitoja, koska clippien nimeäminen on taas karannut lapasesta. Joo, versionumerot ovat niin tylsiä, mutta ehkä olisivat taas puolustaneet paikkaansa, ainaki ilman että niitä käyttää sekaisin päivämäärien kanssa.
Mihin kauriit katosivat muodostuu kahdeksi eri versioksi, siksi olen vähän sekaisin. 40 min on tarkoitettu mielenterveys- päihde- ym. kuntoutujille ja lyhyempi 20 min sellaisille, joiden puheenymmärrys saattaa olla heikentynyttä, kuten dementikoille ja kehitysvammaisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti